Anna
Minä ilmoitan sen neidille.
(Menee Aukustin kanssa.)
Ristiina
Saatte yksin viettää täällä noidan juhlaa, te pahansuovat henget. Ei ei, kaikki menee päässäni ympäri — minun täytyy istua — siis voittanut — ja puolet olen antanut pois — niinkuin unessa käskettiin — ja muuten en olisikaan voittanut mitään — ja se oli hyvin tehty, he molemmat voivat sitä tarvita — ja juuri nyt — voittanut, voittanut — minun pitää sentään — missä minun virsikirjani on — — -? (Etsii laatikostaan.)
JURONEN (on laskenut).
Viisituhatta markkaa ja molempain säästöt — nyt on kylliksi.
RISTIINA (löytää virsikirjansa).
Siinä se on — minkä virren nyt otan —?
JURONEN (menee Ristiinan luo, juhlallisesti).
Ristiina!
RISTIINA (katsoo häneen hämmästyneenä).
No, Juronen!
JURONEN (juhlallisesti).
Teille ei ole tuntematonta, että minä jo vuosia sitten olen mielihalulla katsellut teitä, ja jos minä päättäisin astua aviosäätyyn, että — — niin niin, kuinka minun piti sanoakaan — oikein, että olen valinnut teidät emännäkseni, tahdon sanoa, olen toivonut.
RISTIINA (nousee ylös, häveten ja juhlallisesti).
Voi, voi, herra Juronen, tämä yllätys — ette ole milloinkaan sanallakaan ilmaissut —