Ristiina
Mietippäs, Hanna, ehkä vielä muistat, mitä unta näit.
Hanna
Niin niin, nyt muistan taas: olin pudonnut veteen.
RISTIINA (tarkkaavaisena ja tärkeännäköisenä).
Veteen? Vesi merkitsee rahaa.
Hanna
Niin, niin, nyt muistan taas aivan hyvin — te veditte minut ylös!
RISTIINA (yhä tarkkaavaisempana).
Minä? Oikeinko todella?
Hanna
Ihan varmasti, te se olitte!
Ristiina
Jatkakaa, jatkakaa! Nyt saadaan kuulla.
Hanna
Sitten veitte minut tiheän metsän läpi ja minä olin väsynyt ja nälkäinen aivan nääntymäisilläni.
Ristiina
Sangen kummallista!
Hanna
Sitten otitte taskustanne leipää, sen panitte kahtia halki ja annoitte minulle.
Ristiina
Ihmeellistä, hyvin ihmeellistä. Kuulkaa, Juronen. Mutta aattelehan Hanna, minäkin olen nähnyt unta sinusta.
(Ovikello soi.)
HANNA (menee vasemmalle).
Ovikello!
RISTIINA (touhuten).
Juronen, te ette ole koskaan tahtonut uskoa unia, mutta nyt epäilyksenne häviävät. Niin niin, Juronen, on asioita, joita ei voi kieltää.