Pekka
Älä nyt hölmöttele, Hanna!
Hanna
Kun et vaan itse sitä tekisi. Tahdotko vielä kupin kahvia?
Pekka
Kahviako? En! Mutta tulehan tänne!
Hanna
Enkä tule.
Pekka
Tuo tuntuu jo vähän arveluttavalta!
Hanna
Mikä?
Pekka
Sinä murjotat ja torailet.
Hanna
Kuinka niin?
(Täyttää pannusta kupin, jota Pekka pitää kädessään.)
Pekka
Nyt, kun vielä olemme kihloissa, on tämä tämmöinen joskus lystikästäkin. Mutta kun olemme mies ja vaimo — — —
Hanna
No?
Pekka
Hm, ajattelin vain, että jos olisin miehesi, en kärsisi tuollaista murjottamista.
Hanna
Vai niin? Sehän on varsin hauska ja lohdullinen tulevaisuuden toive. Sinä kait oikein tutkit aviomiehen osaa ja mietit kuinka voisit minua paraiten pitää komennossa?
Pekka
Älä hölmöttele!
Hanna
Sitä en tee, ainakaan nyt.
Pekka
No, no, ei huolita riidellä, ollaan järkeviä ja ajatellaan vaikka tulevaisuutta. Minä sitä kuvittelen oikein kirkkaaksi.
Hanna
Vai niin!
Pekka
Niin, näes, jos meillä olisi pieni palstatila, hevonen tallissa ja lehmiä navetassa ja sitte vielä pari porsasta jossain loukossa. Alussa meillä täytyisi olla renki, myöhemmin ehkä piikakin, — ja — jos käy hyvin, vielä toinen hevonenkin. Ja sitten, kun minä iltasin palaan kotia työstä ja me istumme kahden tuvassamme, — ja sinä sitte tuot minulle vadillisen perunoita, jotka on keitetty omassa takassa, ja kimpaleen oman porsaan läskiä — — ah, Hanna, se maistuu vissisti hyvältä! Kyllähän täälläkin on ruoka ja juoma hyvää, ehkä parempaa kuin meillä omassa kodissa tulee olemaankaan, mutta jalat ovat kuitenkin vieraan pöydän alla; täytyy olla ja elää niinkuin herrasväki tahtoo, ja olla heidän oikuistaan riippuvainen.