III Murtovarkaus
Se, mitä Cornelius näki; osoitti ystävän huudahdukseen olleen kylläkin syytä. Lattia oli ihan täynnänsä kaikenlaatuisia papereita; ne olivat lähtöisin kahdesta rikkirevitystä, viheliäisestä päällyksestä, jotka oli siepattu hyllyltä ja nyt olivat räsyisinä matolla. Niiden vieressä, samaten aukaistuna, teräslukostaan huolimatta, oli suuri nahkasalkku, jossa Balthazar säilytti kirjeenvaihtoaan. Se oli tyhjä, ja kirjeet, joita oli pari sataa kappaletta, olivat hajallaan kaikkialla huoneessa!…
Mutta se ei ollut kuitenkaan pahinta. Silmiensä edessä kaikki tämä hävitys, jonka laajuutta hän ei vielä ollut tajunnut. Balthazar ajatteli ensimäiseksi piironkia. Sen rautalukon vastustusvoima oli kuitenkin ollut suurempi kuin salkun lukon, ja salpa oli yhä vielä kiinni sinkilässä. Sen sijaan oli laskulevy pahoin runneltu. Lukon ympärillä oleva osa oli kokonaan, aivan kirjaimellisesti rikki hakattu, pois kaavittu, muruiksi jauhettu. Ja itse lukko riippui irrallaan ja oli aivan surkean näköinen katkottuine ja käyristyneine ruuveineen. Kaarteinen, liikkuva laskulevy oli avattu niin paljon, että käden saattoi pistää sisään ja tutkia kaikki laatikot ynnä lokerot.
Mutta merkillisintä on se, mikä nyt seuraa. Useimmat laatikoista, jotka laskulevyn auettua olisi esteettömästi voinut ryöstää ja joissa oli arvokkaita papereita, oli jätetty silleen; näytti melkein siltä kuin varas ei olisi välittänyt avatakaan niitä. Hänen koko huomionsa oli suuntautunut siihen laatikkoon, joka sisälsi kulta-ja hopearahoja — noin puolitoistatuhatta tukaattia ja kaksisataa floriinia — sekä sen pienen koruja sisältävän teräslippaan, josta Balthazar oli puhunut. Tämä laatikko oli vedetty auki ja oli niin tyhjä kuin olisi se käännetty ylösalaisin; kaikki olivat poissa, — kulta, hopea, korut, — jäljettömiin kadonneina. Mutta tuskaisimmalta tuntui Balthazarista onnettomuus, kun hän otti pienen teräslippaan lattialta ja tuli vakuutetuksi siitä, että se todellakin oli tyhjä ja että medaljongi oli varastettu muiden tavarain mukana!…
Tämä hirveä menetys, joka koski häneen kovemmin kuin kaikki muu, saattoi hänet ensi lamaannuksen ohi mentyä täydellisen hulluudenpuuskan valtaan. Hän avasi kiivaasti kadunpuolisen ikkunan ja alkoi huutaa kaikin voimin: “Ottakaa varas kiinni!” Ja koko kaupunki olisi vanhan tapansa mukaan vastannut: “Tuli on irti!” jollei muutamia rajuilman aikaansaamaa vahinkoa tutkimaan lähteneitä poliisikonstaapeleita olisi samassa sattunut kulkemaan ohitse. He kiiruhtivat lähemmäs ikkunaa, jossa Balthazar seisoi turhaan koettaen noitumalla ja viittilöimällä selittää mitä oli tapahtunut. Herra Tricamp, konstaapelijoukon johtaja, ymmärsi kuitenkin hänen puhuvan varastetuista tavaroista, ja lausuttuaan kehotuksen, että Balthazar oman etunsa vuoksi hiljentäisi hiukan ääntään, hän sijoitti kaksi konstaapelia vartioimaan lähintä ympäristöä ja pyysi itse päästä sisään.